A 7 Isojen kirjainten käyttö

Last modified by heseppan@helsinki_fi on 2024/01/30 08:42

Haku kuvailusäännöistä

Unknown macro: livesearch. Click on this message for details.

Sisällysluettelo

 

A.7 Isojen kirjainten käyttö

Yleensä kuvailun jokaisen alueen alussa oleva sana on aloitettava isolla kirjaimella niissä kirjoitusjärjestelmissä, joissa isoilla kirjaimilla on merkitystä. Myös eräiden elementtien tai niiden osien ensimmäisen sanan tulee alkaa isolla kirjaimella (esim. rinnakkaisnimeke, vaihtoehtoinen nimeke, lohkosarjan nimeke). Muuten isojen kirjainten käytössä noudatetaan kuvailussa käytetyn kielen tai kirjoitusjärjestelmän käytäntöä (ks. A.5). Kun kuvailussa esiintyy useita kieliä tai kirjoitusjärjestelmiä, isoja alkukirjaimia käytetään kunkin kielen tai kirjoitusjärjestelmän oman käytännön mukaisesti myös siinä tapauksessa että tämä on ristiriidassa kuvailukokonaisuuden isojen kirjainten käytön kanssa.

Vanhat monografiajulkaisut

Nimekkeessä tai julkaisu-, tuotanto-, jakelu- jne. -tietojen alueella olevat kirjaimet, joilla kronogrammin osana on myös numeerinen arvo tai jotka sisältyvät runotekstissä kronistikoniin, jätetään isoiksi. Luettelointiyksikön tekemien lisäysten tulee noudattaa nykyistä oikeinkirjoitusta.

Esim.

Anno Vt speraMUs, pace CoronanDo [1610]

Latinalaisen sanan lopussa oleva iso I on ligatuuri ii tai ij. Se voidaan avata (ks. A.6.1) tai jäljentää sellaisenaan.

Varhaisissa kirjainfonteissa (kirjainleikkauksissa) oli vain yksi kirjain isolle I:lle ja J:lle ja yksi U:lle ja V:lle. (Samoin pientä i:tä/j:tä ja u:ta/v:tä käytettiin yleensä vastavuoroisesti, erot johtuivat  ensisijaisesti kirjanpainajan käytössä olevista fonteista ja hänen omaksumistaan graafisista käytänteistä, eikä niinkään oikeikirjoitustavoista, kuitenkin molemmat kirjaimet sisältyivät useimpiin  fontteihin.)  Iso U ja V alettiin erottaa toisistaan 1500-luvun alkupuolella ja iso ja pieni I ja J sekä pieni u ja v myöhemmin samalla vuosisadalla. (alaviite 3)

Ison I:n ja J:n sekä U:n ja V:n merkitsemisessä on useita erilaisia käytäntöjä. Nämä vaihtelevat teoksen kirjoitusasun täydellisestä jäljentämisestä V:n kääntämiseen u:ksi useimmissa tapauksissa. Kunkin luettelointiyksikön tulee käyttää johdonmukaisesti valitsemaansa tapaa.

Esim. jos alkuperäisiä isoja kirjaimia ei jäljennetä isoina kirjaimina, vaihdellen esiintyvät I ja J, U ja V, sekä VV ja UU (kuvaamassa W:tä) muutetaan vastaaviksi pieniksi kirjaimiksi:

I tai J i:ksi tai j:ksi, sanan lopussa esiintyvä IJ ij:ksi, U ja V u:ksi ja v:ksi, VV vv:ksi.

tai, I tai J voidaan kääntää i:ksi tai j:ksi, U ja V u:ksi tai v:ksi ja VV w:ksi nykyisen oikeinkirjoituksen mukaisesti.

Jos ei ole mahdollista selvittää kummasta (esim. goottilainen iso I/J tai U/V) on kysymys, se kirjoitetaan julkaisun nykyisen kirjoitusasun mukaisesti.

Esim.

JOHANNES merkitään Johannes

JSAK merkitään Isak