600 - HENKILÖNNIMI ASIASANANA (T)
Kenttään tallennettavat tiedot kohdehenkilöstä liittyvät teoksen sisältöön. Henkilön nimi on asiasanana. Tekijyyteen liittyvät henkilölisäkirjaukset tallennetaan kenttään 700.

‡a - Sukunimi ja etunimi erotetaan toisistaan pilkulla. Etuniminä käytetään vain joko koko etunimeä tai etunimen ensimmäistä kirjainta. Jos etunimistä tiedetään vain etukirjaimet, kirjaimien väliin tulee tyhjälyönti. Etukirjaimen perään tulee piste. 

‡c - Muut nimeen tehtävät lisäykset selventävät useimmiten suoraa yksiosaista nimeä. Osakenttään tallennetaan tietoja esim. henkilön syntymä- tai asuinpaikkakunnasta, ammatista tai muista tunnusmerkeistä. Sukunimeen liittyvä, sukulaisuutta osoittava sana, tallennetaan tähän osakenttään.

‡d - Aikamääreillä tarkoitetaan henkilön syntymä- ja kuolinvuotta. Suomalaisten henkilöiden syntymä- ja kuolinvuodet saavat tietosuojavaltuutetun päätöksen mukaan näkyä kansallisbibliografiatietokannoissa (Fennica, VIOLA), mutta eivät LINDAssa eivätkä kirjastojen tietokannoissa. Huom! Historiallisissa nimissä voidaan elinvuodet tallentaa bibliografisiin tietueisiin, jos kuolinvuosi on 1899 tai varhaisempi.

‡e - ‡4 - Funktiomerkintä ‡e voidaan tarvittaessa lisätä myös kenttään 600.  Funktiokoodia ‡4 ei suositella käytettäväksi.

‡t - Osakenttää käytetään tekijä-nimeke -tyyppisten lisäkirjausten nimekettä varten.

Kaikkia yhtenäistetyn nimekkeen osakenttiä voidaan käyttää tekijä-nimeke-kirjauksissa.


610 - YHTEISÖNNIMI ASIASANANA (T)
Kenttään tallennettavat tiedot kohdeyhteisöstä eivät liity teoksen tekijyyteen vaan sisältöön. Yhteisön nimi on asiasanana. Tekijyyteen liittyvät yhteisölisäkirjaukset tallennetaan kenttään 710.

‡a - Yhteisön nimet kirjoitetaan kuten ko. yhteisö katsoo ne kirjoitettavaksi. Yleensä suomalaisten yhteisöjen nimissä käytetään isoa kirjainta vain nimen alussa. HUOM! Yhteisön nimen alussa ei voi käyttää artikkelia.
Esim. Kuopion yliopisto, Keuruun lukio, Sibelius-Akatemia, Suomen Akatemia, Suomen Pankki, Suomen Punainen Risti, Åbo Akademi
Englanninkielisessä yhteisön nimessä jokainen merkitsevä sana aloitetaan isolla kirjaimella.

Tähän osakenttään kirjoitetaan myös muut nimeen tehtävät lisäykset kaarisulkuihin nimen perään.  Muut nimeen tehtävät lisäykset ovat esim. yhteisön tarkoitusta kuvaava yleismääre, jos tarkoitus ei ilmene yhteisön nimestä, tai yhteisön sijaintipaikan nimi tai perustamisvuosi, joka erottaa toisistaan kaksi samankaltaista yhteisönimeä

‡b - Jos hierarkia on useampitasoinen, osakenttää ‡b voidaan tarvittaessa toistaa.

‡n-‡c - Yhteisön järjestämät kokoukset, joissa kokouksen nimi on yhteisön alahierarkiana, merkitään kenttään 610. Täsmentävät tiedot merkitään osakenttiin ‡n-‡c. Tällöin yhteisön nimi on aina osakentässä ‡a, kokouksen nimi osakentässä ‡b.

‡n - Kokouksen järjestysnumero merkitään aina arabialaisin numeroin.

‡d - Kokouksen aika merkitään pelkällä vuosiluvulla.

‡g - Tiedot, jotka eivät sovellu muihin osakenttiin.

‡e - ‡4 - Funktiomerkintä ‡e voidaan tarvittaessa lisätä myös kenttään 600.  Funktiokoodia ‡4 ei suositella käytettäväksi.

‡t - Osakenttää käytetään tekijä-nimeke -tyyppisten lisäkirjausten nimekettä varten.

Kaikkia yhtenäistetyn nimekkeen osakenttiä voidaan käyttää tekijä-nimeke-kirjauksissa.


611 - KOKOUKSEN NIMI ASIASANANA (T)



630 - YHTENÄISTETTY NIMEKE ASIASANANA (T)
Kentässä 630 mainittu nimeke ei koske luetteloitavana olevaa teosta/julkaisua itseään vaan sen sisältöä. Yhtenäistetty nimeke on asiasanana. Kirjaukset kentissä 130 ja 730 sen sijaan koskevat luetteloitavana olevaa teosta. 

Kenttää 630 käytetään anonyymeistä ja tekijättömistä teoksista.  Jos teoksella on tekijä, tehdään tekijä-nimeke-kirjaus kenttään 600.


648 - AIKAA ILMAISEVA TERMI ASIASANANA (T)

Käytetään vain numeerisia termejä, esim. 1800-luku, 2009.


650 - KONTROLLOIDUN ASIASANASTON ASIASANA (T)

Välimerkitys ja isojen/pienten alkukirjainten käyttö noudattaa kunkin asiasanaston käytäntöjä.  Suomalaisten sanastojen sanat kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella eikä loppuun tule pistettä.  Kopioitujen tietueiden asiasanat jätetään kunkin sanaston mukaiseen kirjoitusasuun. Esim. MeSH- ja sao-sanat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Vapaat asiasanat merkitään kenttään 653.  650-kentän 2. indikaattorin arvoa 4 käytetään vain sellaisten kontrolloitujen sanastojen sanoissa, joiden koodia ei löydy LC:n MARC 21 -koodilistasta.

Henkilön- ja yhteisönnimiä ei saa laittaa 650-kentän ketjuihin vaan ne merkitään aina 600/610-kenttään.


651 - MAANTIETEELLINEN NIMI ASIASANANA (T)

Suomenkieliset paikannimet laitetaan tähän kenttään ysa-termeinä, vaikka niitä ei olisi vahvistettu sanastossa.  Siis ei käytetä kenttää 653.


653 - KONTROLLOIMATON HAKUTERMI (T)



654 - FASETTIANALYSOITU ASIASANA (T)



655 - AINEISTON LAJITYYPPI/MUOTO HAKUTERMINÄ (T)
Suositellaan käytettäväksi. (21.1.2009)  Suositeltavista temeistä on tulossa listaus, mutta YSAn termejä voi joka tapauksessa käyttää.


656 - AMMATTI HAKUTERMINÄ (T)



657 - TAPAHTUMA TAI TOIMINTO HAKUTERMINÄ (T)



658 - OPINTO-OHJELMAN TAI KURSSIN TAVOITTEET HAKUTERMINÄ (T)



662 - HIERARKKINEN MAANTIETEELLINEN NIMI ASIASANANA (T)