Kansalliskirjaston osahanke
Hankkeen jäsenet: Jyrki Ilva, Tiina Pasanen, Janne Pietarila ja Samu Viita.
Hankkeen teknisiä päämääriä
Päällekkäistä työtä on tarkoitus vähentää tarjoamalla arkistojen ylläpitäjille koulutusta, teknistä tukea ja valmiita työkaluja.
Yksi hankkeen erityistavoitteista on syksyllä 2008 perustetun kansallisen Dspace -käyttäjäryhmän toiminnan edistäminen. Ryhmä tapasi ensimmäisen kerran viime lokakuussa ja keskusteli rinnakkaisjulkaisemisen haasteista, käytännön ongelmista ja kehityskohteista. Ryhmään toimintaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki Dspace -ympäristössä toimivat tahot.
Valmistautuminen uuden Dspace -version 2.0 käyttöönottoon on yksi hankkeen suurimmista teknisistä haasteista. Ennakkotietojen perusteella ohjelmiston toimintaan on luvassa merkittäviä muutoksia; uusi versio aiheuttanee siis paljon työtä Dspace -instanssien ylläpitäjille. Käytännössä joudutaan punnitsemaan sitä, miltä osin palvelut ja niiden käyttöliittymät kannattaa rakentaa uudelleen ja miltä osin voidaan hyödyntää jo olemassa olevaa koodia.
Hankkeen puitteissa on myös tarkoituksena kehittää valmiita ulkoisia tallennuslomakkeita erilaisille aineistoille. Tavoitteena on näiden lomakkeiden muokattavuus ja modulaarisuus. Muita hankkeen teknisen kehitystyön päämääriä ovat mm. pysyvät tunnisteet ja osoitteet, HAKA -tunnistautumisen integrointi julkaisuarkistoon sekä metadataan liittyvät suositukset ja käytännöt.
Mitä on tehty alkuvuodesta 2009
Käytön tilastointi on jo pitkään ollut yksi Dspace -ohjelmiston heikkouksista. Tilastotiedot latauskerroista ja asiakasmääristä ovat kuitenkin olennaisen tärkeitä mm. julkaisijoiden motivoinnin ja vaikuttavuuden evaluoinnin kannalta.
Kansalliskirjasto julkaisi ensimmäiset käyttötilastot Doria - ja Theseus -palveluihin. Näihin voi tutustua osoitteessa:
http://www.doria.fi/simplestats/ ja http://www.theseus.fi/simplestats/
Osahankkeen dokumentteja
Hankkeen aikataulu ja vaiheistus
KK:n osahankkeen yhteenveto 2009 ja toimintasuunnitelma 2010