Hahmontunnistamo

Fabun keskeinen sisältö on jakaa enemmän ja vähän houkuttavia tulevaisuuskuvia ennen fabua ja sen aikana. Jakamisen rajoitteina ovat käytettävissä oleva aika ja osallistujien käytössä olevat härvelit. Kateederiaikaa on käytössä vain pari minuuttia per osallistuja, paikalle ilmaantuvien määrästä riippuen.

Fabun nimeämisen takana on erityisesti käyttäjän profilointi hänen (tietokantoihin) jättämiensä jälkien perusteella ja vaikkapa mainosten kohdentaminen hänelle tai muu ohjaus sen perusteella. Yhtä lailla voisi ajatella, että taustalla olisi William Gibsonin romaanin Pattern Recognition arvio Amazon.com:issa "...Gibson's brilliance lies not in constructing new futures but in using astute observations of present-day cultural flotsam to create those futures." Kenties pilvessäolon, tabujen tai parhaiden feedien jäljiltä voisi irrotella tämänsorttisen metapohdiskelun parissa.

Mikaelin tulevaisuuskuva hahmontunnistuksen valta-asemasta

Ennen pitkää erilaisissa instituutioissa tapahtuvaa toimintaa haluttanee hallinnoida myös prosesseina. Perusopetuksen puolella asia tuntuu ainakin olevan ajankohtainen, kun yhtäältä opetuksen järjestelyihin toivotaan projektitöitä oppiainerajoja ylittäen. Toisaalta vakiintunut arviointivälineistö perustuu poikittaisotoksiin erilaisten testien ja työn tulosten arviointina. Toki opettaja arvioi ja ohjaa jatkuvasti, mutta vaikkapa lukuvuosiarviointia varten jäävät jäljet suorituksista tapaavat olla noita testejä tai vastaavia. Kun kerran valtavia määriä (kts. Deb Roy ja Birth of a Word) jonkin (oppimis)prosessin aikana tallentunutta dataa on mahdollista visualisoida, vetää yhteen erilaisten algoritmien avulla ja tehdä muita temppuja, miksei sitä käytettäisi jossakin muodossa myös oppimiseen liittyvässä arvioinnissa? Käytön laatu lienee se asia, jossa "osoittavan sormen sekoittaminen kuuhun" voi tuottaa melkoista tuhoa.

Erityiskiitos Jarkko Myllärille erityisesti ahkerasta kiinnostavien TED-videoiden markkinoinnista pohjattomasta mielenkiinnosta visualisointeja ja karttoja kohtaan. Myös Kristiina Brunilan työ projektitapaistumisen tutkijana on hyvä mainita tässä.