View a printable version of the current page.

Ohjaajatuutorointi

Ajakohtaista
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen lukuvuoden 2012 ryhmiin tapahtuu samalla kun opiskelija ilmoittautuu kursseille Analyysi I tai Analyysi II
Ohjaajatuutorointi - Mistä on kyse?

Ohjaajatuutoriryhmät ovat matematiikan ja tilastotieteen laitoksen ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattuja pienryhmiä, joiden tarkoitus on tukea opiskelua. Ryhmissä tutustutaan uusiin opiskelutovereihin, uuteen opiskelupaikkaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tärkeä osa toimintaa on ohjaajatuutoriryhmissä tehtävä omien opintojen suunnittelu.

Ohjaajatuutoriryhmät antavat mahdollisuuden pehmeään ja miellyttävään laskeutumiseen uuteen opiskelupaikkaan matematiikan ja tilastotieteen laitokselle. Ryhmien tarkoituksena on tukea opiskelua ja tehdä siitä kivaa, mielekästä ja vaivatonta.

Tässä viikoittain kokoontuvassa pienryhmässä tutustut toisiin opiskelijoihin ja tapaat heitä ensimmäisen opiskeluvuoden ajan. Ryhmän tapaamisissa jutellaan opiskelusta ja mahdollisesti mieltä askarruttavia asioita pohditaan yhdessä. Tarpeen vaatiessa käydään läpi kursseilla esiin nousseita kysymyksiä. Tärkeän osan toimintaa muodostavat viikkoteemat, joiden aiheet liikkuvat yleishyödyllisestä englanninkielisestä matematiikan ja tilastotieteen sanastosta erilaisiin opiskelutekniikoihin ja arkea keventäviin pulmatehtäviin. Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS toteutetaan matematiikan ja tilastotieteen laitoksella ohjaajatuutoriryhmien kautta. Lisäksi ryhmä on yksi tärkeimmistä tiedotus- ja palautekanavista opettajien ja opiskelijoiden välillä. Ryhmässä käsiteltäviin aiheisiin vaikuttavat myös Sinun toiveesi.

Ryhmää ohjaa ohjaajatuutori, joka on vanhempi opiskelija. Hänellä on vankka kokemus pienryhmän ohjaamisesta sekä tuoreessa muistissa omien opintojensa alkutaival. Lisäksi jokaiselle ryhmälle on nimetty kandituutori, joka toimii laitoksen tutkijana tai opettajana. Hän kertoo ryhmälle omasta opiskelustaan ja työurastaan, ja hänen kauttaan pääset tutustumaan laitoksen henkilökuntaan.

Eri opiskelijajoukoille on omat ryhmänsä, joita ovat matematiikan yleisen linjan ryhmät, matematiikan opettajalinjan ryhmät, matematiikan ruotsinkielinen ryhmä, matematiikan englanninkielinen ryhmä sekä tilastotieteen ryhmät.

Kaikkien ryhmien kesken järjestetään yhteistäkin ohjelmaa. Aiempina vuosina on käyty muun muassa Dynamicumissa ja Kiihdytinlaboratoriossa ja pidetty pikkujoulut ja kevätkekkerit.

OT-toiminta lukuvuonna 11-12

Lukuvuonna 2011-2012 ohjaajatuutoriryhmät ovat samoja ryhmiä Analyysi I- ja -II -kurssien ohjausryhmien kanssa. Ryhmien toiminta alkaa heti ensimmäisellä opetusviikolla. Ilmoittautuminen kevään ohjaajatuutorointiin tapahtuu Weboodissa kurssin Analyysi II kautta.

OT-ryhmät syksyllä 2012

Ryhmien ajat löydät kurssin Analyysi II kotisivuilta.

Ilmoittautudu kevään 2012 ohjaajatuutorointiin

Ohjaajatuutoreiden oma Wiki

Ohjaajatuutorointia koordinoi:

Terhi Hautala ja Tiina Romu