Oppimisen Sillat -kirjasta (s. 92):
"Formaalit oppimisen ympäristöt, kuten koulut, tarjoavat opetussuunnitelmaan ja sen tavoitteisiin perustuvaa opetusta."
"Non-formaaleihin oppimisen ympäristöihin lukeutuvat muun muassa museoiden, tiedekeskusten ja kirjastojen tarjoamat palvelut ja toiminta. Näissä ympäristöissä oppiminen vaihtelee tavoitehakuisesta toiminnasta informaaliin, ei-suunniteltuun oppimiseen."
"Informaali oppimisen ympäristö voi olla mikä tahansa tila tai paikka muodollisen koulutuksen ulkopuolella. Informaalin oppimisen määritelmä lähenee elinikäisen oppimisen ideaa nostaen esiin arkipäivän kokemusten merkityksen oppimisessa."
InnoSchool - Välittävä koulu: Oppimisen verkostot, ympäristöt ja pedagogiikka - kirjasta (luku 3.3)
Koulua on kritisoitu siitä, että se tukee sellaista oppimista ja ajattelua, joka on ristiriidassa arjen kokemuksien kanssa. Informaalia oppimista tapahtuu, kun lapset ottavat osaa arkisiin aikuisten toimintoihin sen hetkisten valmiuksiensa sallimalla tavalla. Informaali oppiminen on sidoksissa kontekstiin, ihmisiin ja välineisiin, jotka ovat läsnä oppimistilanteessa. Oppiminen on luonteeltaan induktiivista ja rakentuu yksittäisistä tilanteista kohti yleistyksiä. Arjessa oppiminen tapahtuu konkreettisten välineiden, ei symbolien avulla.
Keskustelu informaalista oppimisesta alkoi 1970-luvulla, jolloin muun muassa Scribner ja Cole (1973) ottivat siihen kantaa psykologian ja antropologian näkökulmasta, tarttuen koulussa saatujen kokemusten irrallisuuteen arjen oppimistilanteisiin nähden. Lauren Resnick (1987) jatkoi keskustelua termillä ’out-of-school learning’. Resnick kritisoi formaalia koulua yksilöllisten ajatteluprosessien painottamisesta välineellisen oppimisen kustannuksella. Hän korosti, että oppimisen tukena käytettävät välineet muokkaavat kognitiivista toimintaa. Välineiden hyödyntäminen oppimisprosessin tukena on läheisesti sidoksissa oppimisen kontekstuaalisuuden kanssa, jolloin toiminta on kytköksissä esineisiin ja tilanteisiin, joita ihmiset hyödyntävät suoraan päättelyssään turvautumatta symboliikkaan. Koulun ulkopuolella lapset ovat suoraan yhteydessä sen hetkiseen tilanteeseen ja sitovat järkeilynsä siihen.
Informaalia oppimista tapahtuu tilanteissa, jotka eivät lähtökohtaisesti tähtää oppimiseen. Oppiminen voi olla sattumanvaraista, tilanteesta nousevaa ja strukturoimatonta. Informaali oppiminen voi olla myös tiedostamatonta, reaktiivista tai oppijan tietoisesti suunnittelemaa. Oppimistilanne on oppijan laukaisema, ei opettajan käynnistämä. Usein informaali oppiminen on myös yhteisöllistä (esim. Beckett & Hager 2002; Eraut 2000).
Formaalia ja informaalia tarkastellaan monessa yhteydessä vastakohtaisina oppimiskäsityksiltään ja tiedonmuodostukseltaan. Tietovarantoihin ja tiedon omistajuuteen on suhtauduttu eritavoin. Yksilön toimijuutta, vapautta ja oikeuksia korostava informaali oppiminen ja toisaalta kansalaisen velvollisuuksia korostava formaali opetus on asetettu toistensa vastakohdiksi. Tämä ei kuitenkaan ole hedelmällistä. Informaalia oppimista ja formaalia koulutusta pitäisi kyetä kuvailemaan arvottamatta toista hyväksi ja toista huonoksi (Colley, Hodkinson & Malcolm 2003). Järkevintä onkin niiden tarkasteleminen toisiaan täydentävinä kokonaisuuksina, jolloin voimme puhua oppimisen kaikkiallisuudesta. :)