View a printable version of the current page.

9. Reduktionismi

" Someone committed to naturalistic inquiry can consist- ently believe that we learn more of human interest about how people think and feel and act by studying history or reading novels than from all of naturalistic inquiry. Outside of narrow domains, naturalistic inquiry has proven shallow or hopeless, and perhaps always will, perhaps for reasons having to do with our cognitive nature."

  • N. Chomsky: Language and Nature. Mind, 104, (413), s.28.

Mitä on auringonlasku? Voidaan sanoa että auringonlasku on ilmiö. Aurinko laskee sen siirtyessä horisontin (joka on havaitsijan sijaintpisteen suhten tangentiaalinen taso) toistelta puolelta - "yläpuolelta" - toiselle puolelle - "alapuolelle". Toisaalta voidaan sanoa, että auringonlasku on vain Maan pyörimisliikkeestä johtuva illuusio. Aurinko ei todellisuudessa laske, se vain näyttää laskevan.

Joka tapauksessa auringonlasku voidaan palauttaa eli redusoida Maan pyörimiseen. Kun tunnetaan Maan ja Auringon keskinäinen sijainti ja liike, ymmärretään relevantti fysikaalinen tilanne täydellisesti.

Näkemys, jonka mukaan auringonlasku on illuusio, on eliminatiivista reduktionismia. Auringonlaskua ei todellisuudessa ole, vaan
se on todellisuudessa "vain maapallon liikettä". Näkemys jonka mukaan auringonlasku on olemassa itsenäisesti kuvailtavissa olevana ilmiönä (joka kuitenkin palautuu jossain mielessä liikkeeseen) on ei-eliminatiivista reduktionismia. Nämekys, jonka mukaan auringonlasku on olemassa itsenäisenä ilmiönä jonka kaikkia piirteitä ei voida palauttaa fysikaaliseen liikeeseen on puolestaan emergentismiä.

Episteeminen reduktio on suhde tieteenalojen, tai tieteenalan sisällä teorioiden "kuvailun ja selittämisen tasojen" välillä. Maakeskiset kuvaukset auringonlaskusta voidaan "palauttaa" yleisempiin fysikaalisiin kuvauksiin.

Ontologinen reduktio on hypoteesi eri kuvailun tasojen / tutkimusalojen tutkimuskohteiden suhteesta: sen mukaan näennäisesti eri asioita tutkivat tieteenalat jossain mielessä kuitenkin "puhuvat samasta asiasta". Se mitä auringonlasku on, "palautuu", tai "ei ole muuta kuin" maapallon liike.

Motivaationa molemmissa on jonkinlainen taustaoletus tieteen ykseydestä - siitä ajatuksesta, että "perimmältään" kaikki (luonnontieteet) puhuvat yhdestä ja samasta todellisuudesta, vain eri näkökulmista ja eri tarkastelutasoilla. Joskin siitä mitä tämä ykseys edellyttää ja mitä siitä seuraa (mitä redusoituvuus on) on monia erilaisia mielipiteitä (ks. fysikalismi & naturalismi, alla).

Toisaalta auringonlaksua voidaan karakterisoida tavoilla, joita tiede ei tavoita. Se voi olla kaunis. Onko tämä kauneus sitten ilmiö vai illuusio? Mikäli kannatamme jonkinlaista skientismiä, jonka mukaan kaikki mitä on todella olemassa on se mitä luonnontieteet kuvaavat ja selittävät, voidaan näin sanoa. Tällöin tiede on niinsanoaksemme "ainoa uskontomme".

9.1. Psykoneuraalinen reduktio

Vrt. Johdatus Kognitiotieteeseen Luku 4: Mieli & materia.

Kognitiotieteessä ollaan yleensä kiinnostuttu psykoneuraalisesta reduktiosta, eli psykologian t. psykologisten tilojen redusoituvuudesta neurotieteeseen t. aivotiloihihin.

Mentaalinen t. psykologinen ilmiö (tila, ominaisuus, ilmiö, prosessi, mekanismi, tapahtuma, tosiasia, laki...) on psykologisen sanaston kuvaama tila/ilmiö. Psykologinen sanasto voi olla arkipsykologista tai tieteellisen psykologian teoreettista termistöä. Yleensä tieteenfilosofiassa ollaan kiinnostuneempia tieteellisen psykologian ja neurotieteen suhteesta, mielenfilosofiassa taas arkipsykologia "otetaan vakavammin".

Vastaavasti psyykkinen tila (psykologinen tila, "mielentila", "sieluntila") on yksilön tai aivojen tila jolla on psyykkinen sisältö; tällaisia tiloja ovat esim. aistimukset, ajatukset, mielikuvat, unet...Vastaavasti kognitiivinen tila on tila, jolla on kognitiivinen sisältö eli tietosisältö; kaikki mentaalinen sisältö ei ole kognitiivista sisältöä, kuten esim. tunnesisällöt tai aistimusten laadullinen l. fenomenaalinen sisältö....

Fysikaalinen tila (ominaisuus, ilmiö, prosessi, mekanismi, tapahtuma, tosiasia, laki...) on fysiikan kuvaama tila t. ilmiö (HUOM! fysiikkaan kuuluu paljon muutakin kuin hiukkassfysiikka/massapistemekaniikka: esim. termodynamiikka, elektromagnetismi, optiikka, hydrodynamiikka, aerodynamiikka, akustiikka...). Olennaista on kuitenkin että fysiikka ei kuvaa tilojen sisältöä.

Yleensä ajatellaan, että on ongelmatonta miten materialla voi olla fysikaalisia ominaisuuksia, ts. miten materia voi organisoitua erilaisiin fysikaalisiin tiloihin. Intuitiivisesti fysiikka kuvaa nimenomaan "materiaa", kun taas se että psykologia tai kognitiotiede kuvaisi materian organisaatiota koetaan usein jotenkin ongelmalliseksi - ts. selitystä kaipaavaksi, eri tavalla kuin fysiikka.

HUOM. Tällaisessa filosofisessa yhteydessä "materian" käsite tulee ymmärtää laajasti: kiinteiden nestemäisten ja kaasumaisten substanssien lisäksi myös esim. valo lämpö, energia ja kentät (ehkä jopa informaatio?) luetaan materiaksi tai "materian moodeiksi". Materiaa siten kuin se tulee tässä ymmärtää ei siis voi samastaa arkifysiikkaan tai Descartesin mekanistinen fysiikkaan jossa substanssit ovat aina konkreettisia ("ulotteisia"), ja niiden välinen vuorovaikutus perustuu aina "aineelliseen yhteyteen". Moderni fysiikka - jo klassinen fysiikka (Newtonin painovoimateoria, elektromagnetismi, termodynamiikka) - on jo perusteellisesti erilainen ontologia kuin edellä mainitut. Esimerkiksi Newtonia askarruttanut mystinen "kaukovaikutus" on hyvin erikoinen materian ominaisuus....

Jo "kentän" ontologinen / metafyysinen status on epäselvä. Kentät ovat ainakin lähestulkoon yhtä abstrakteja olioita kuin kognitiiviset oliot, mutta silti (mielen)filosofit pitävät niitä ongelmattomasti "materiana". Ylipäätään nykyfysiikka on vienyt "materian" käsitteen yhä kauemmas intuitiosta (kvantit, relativismi, alkuräjähdys, avaruusajan kaareutuminen...). Mikä oikeastaan voi olla "materiaa"? Voisivatko astraaliruumiit ym. yliluonnolliset ilmiöt olla "materiaa"? Kuolematon sielu? Enkelit? Jumala? Näihin kysymyksiin perusteltu vastaaminen edellyttäisi täsmällisempää materian käsitettä (s.o. metafysiikkaa)...

9.2. Fysikalismi

Fysikalistin näkökulmasta luonnontieteen määrittelevät sen objektiivisen ja systemaattisen menetelmän ohella sen teorioiden ja tutkimustulosten muodostama kokonaisrakenne, seuraavalla tavalla: teoriat ovat luonnontieteellisiä vasta kun ne ovat jollakin tyydyttävällä ja läpinäkyvällä tavalla osa luonnontieteellisen tiedon kokonaisuutta, jonka perustana on fysikaalinen kuva todellisuudesta (tai tarkalleen ottaen luonnontieteen tutkimista todellisuuden ilmiöistä - fysikalisti, kuten naturalistikin, voi toki pitää uskontoa ja humanismia tapana kuvata tai ymmärtää "todellisuutta", rajaten ne kuitenkin luonnontieteen maailmasta tarjoaman kuvan ulkopuolelle).
Fysikalistin mukaan kaikki "palautuu fysiikkaan". Ts. tieteiden historiallinen kehitys voi tehdä alojen ja teorioiden välisistä loogisista suhteista hankalasti hahmotettavia, mutta mikäli osaisimme tehdä adekvaatin loogisen rekonstruktion kaikkien aojen käyttämistä käsitteistä ja tutkimustuloksista voisimme todeta muiden alojen palautuvan fysiikkaan.

 
Tieteen etenemistä ja yhtenäisyyttä fysikalistin näkökulmasta on oheisessa kuvassa havainnollistettu siten, että ensi vaiheessa fysiikka, kemia ja biologia muodostavat luonnontieteen kokonaisuuden (sininen), kielitieteen ja psykologian (oranssi) ollessa vielä tästä kokonaisuudesta erillään, ei luonnontiedettä. Jossain vaiheessa psykologia ja kielitiede voivat ehkä yhdistyä (esim. aivotutkimuksen kautta) osaksi luonnontiedettä. tämän yhdistymisen luonne voi olla reduktio, jolloin "kielikyky" tai "muisti" palautetaan "sellaiseksi ja sellaiseksi aivojen fysikaalisen organisaatioksi".

9.3 Naturalismi

Naturalistin näkökulmasta luonnontiede tutkii erilaisia ilmiöitä - fysikaalisia, kielellisiä, mentaalisia, kemiallisia - lähtien liikkeelle erilaisista kysymyksenasetteluista. Olennaista tutkimuksen tieteellisen statuksen kannalta on "tieteellinen menetelmä" (vrt. luvut 3 & 5), ei palautettavuus perustaviin luonnontieteisiin. Näin ollen tieteellinen tutkimus voi lähteä liikkeelle erillisistä luonnontieteellisen tiedon "saarekkeista" (vrt. yllä). Naturalisti voi myös ajatella tieteen etenemistä tieteen ykseyden näkökulmasta - erona fysikalismiin on kuitenkin se, että yhteydet fysikaaliseen teoriaan eivät tee tutkimuksesta tiedettä - ne ovat sitä jo - eikä yhteyttä tieteenalojen välillä nähdä yhtä hierarkisena. Tieteenalojen yhdistymisestä puhutaan tällöin ennemmin unifikaationa kuin reduktiona.
 
Unifikaatio muodostaa aikaisemmin "monista tieteistä" koostuvasta tiedosta yhtenäisen tieteellisen tiedon kokonaisuuden. Mikään alkuperäisistä (tai mahdollisista uusista "monitieteisistä") aloista ei välttämättä ole muita perustavanlaatuisempi tai ensisijainen.

Naturalistinen lähestymistapa kielentutkimukseen
" I would like to discuss an approach to the mind that considers language and similar phenomena to be elements of the natural world, to be studied by ordinary methods of empirical inquiry. I will be using the terms "mind" and "mental" here with no metaphysical import. Thus I understand "men- tal" to be on a par with "chemical", "optical", or "electrical". Certain phe- nomena, events, processes and states are informally called "chemical" etc., but no metaphysical divide is suggested thereby. The terms are used to select certain aspects of the world as a focus of inquiry. We do not seek to determine the true criterion of the chemical, or the mark of the electrical, or the boundaries of the optical. I will use "mental" the same way, with something like ordinary coverage, but no deeper implications. By "mind" I just mean the mental aspects of the world, with no more interest in sharpening the boundaries or finding a criterion than in other cases. I'll use the terms "linguistic" and "language" in much the same way. We focus attention on aspects of the world that fall under this informal rubric, and try to understand them better. In the course of doing so we may-and apparently do-develop a concept that more or less resembles the informal notion of "language", and. postulate that such objects are among the things in the world, alongside of complex molecules, electrical fields, the human visual system, and so on. A naturalistic approach to linguistic and mental aspects of the world seeks to construct intelligible explanatory theories, taking as "real" what we are led to posit in this quest, and hoping for eventual unification with the "core" natural sciences: unification, not necessarily reduction. Large- scale reduction is rare in the history of the sciences. Commonly the more "fundamental" science has had to undergo radical revision for unification to proceed. The case of chemistry and physics is a recent example; Pauling's account of the chemical bond unified the disciplines, but only after the quantum revolution in physics made these steps possible. The unification of much of biology with chemistry a few years later might be regarded as genuine reduction, but that is not common, and has no partic- ular epistemological or other significance; "expansion" of physics to incorporate what was known about valence, the Periodic table, chemical weights, and so on is no less valid a form of unification. In the present case, the theories of language and mind that seem best established on nat- uralistic grounds attribute to the mind/brain computational properties of a kind that are well-understood, though not enough is known to explain how a structure constructed of cells can have such properties. That poses a unification problem, but of a familiar kind."

"The aspects of the world that concern me here I will call its mental and linguistic aspects, using the terms innocuously-in the manner of 'chemical', 'electrical', or 'optical' - to select a complex of phenomena, events, processes and so on that seem have a certain unity and coherence. By 'mind', I mean the mental aspects of the world. In none of these cases is there any need for antecedent clarity, nor any reason to believe that the categories will survive naturalistic inquiry where it can make some progress."

"By 'naturalism' I mean 'methodological naturalism', counterposed to 'methodological dualism': the doctrine that in the quest for theoretical understanding, language and mind are to be studied in some manner other than the ways we investigate natural objects, as a matter of principle."

"The particular natural sciences are commonly recognized to be largely artifacts and conveniences, which we do not expect to carve nature at its joints. The observation is uncontroversial for the 'hard sciences', but has been strongly challenged in the case of language. There has been much heated debate over what the subject matter of linguistics really is, and what categories of data are permitted to bear on it. A distinction is made between linguistic evidence that is appropriate for linguistics, versus psychological and other evidence that is not. Such discussions, which can be found in all the relevant disciplines, are foreign to naturalistic inquiry. An empirical observation does not come with a notice 'I am for X', written on its sleeve, where X is chemistry, linguistics, or whatever. No one asks whether the study of a complex molecule belongs to chemistry or biology, and no one should ask whether the study of linguistic expressions and their properties belongs to linguistics, psychology, or the brain sciences."

- N. Chomsky: Language and Nature. Mind, 104, (413), ss. 1-61.