LaTeX
Matemaattisia kaavoja voi kirjoittaa aktivoimalla LatexRender-lisäosan.
Lisäosan asentaminen
Ennen kuin voit kirjoittaa kaavoja, lisäosa on aktivoitava.
- Siirry ylläpidon kohtaan "Lisäosat" (Plugins).
- Klikkaa lisäosan "LatexRender" kohdalla "Ota käyttöön" (Activate) -linkkiä.
Kaavojen kirjoittaminen
Kaavat kirjoitetaan normaalin tekstin sisällä [tex][/tex]-merkinnän keskelle.
Esimerkiksi [tex]\sum\limits_{k=1}^{N} k^2[/tex]
näyttää tältä 
Kaavoja voi sijoittaa omille riveilleen tai tekstin keskelle.
| Bugi: Kaavat eivät näy kokonaan tai sijoittuvat huonosti Kaavat leikkautuvat tällä hetkellä reunoiltaan ainakin Firefoxissa. Myös tekstiriveille sijoitettujen kaavojen asettelussa saattaa olla paikoin toivomisen varaa. Bugit saadaan toivottavasti korjattua uuden palvelimen tarjoamien lisäominaisuuksien myötä alkukesällä 2008. |
Oppaita merkkaukseen
Johdatuksena Wikipedian TeX-opas, sekä kattavammin Wikimedian Displaying a Formula. Huomioi kuitenkin että nämä ohjeet on tehty Wikipediaa/Wikimediaa varten, ja niissä on muutamia poikkeavia merkkauskäytäntöjä. Katso esimerkiksi summan ylä- ja alaindeksien oikea kirjoitustapa yltä. Wikimedian ohjeilla ne eivät sijoitu oikein HY:n blogeissa. (Jos joku tietää parempia oppaita, sopii ehdottaa kommenteissa!)
1 Comment
comments.show.hide2010-02-04
Anonymous
Hei!
Onko tuo bugi saatu korjattua kesällä 2008?
-Thomas