Pohjustukseksi
Analyysikurssi on viimeinen tutkimustaitoja opettava kurssi ennen kandia. Sille otetaan pääsääntöisesti vain niitä, jotka ovat jo suorittaneet kurssit A4 ja A5.
Kurssi on varsin erilainen riippuen periodista. Ilmeisesti kolmosperiodin kurssi on ainakin tähän asti käsitellyt organisaatioviestintää ja nelosperiodin kurssi mediakulttuuria.Tämä teksti käsittelee vain jälkimmäistä, sillä kursseilla on ilmeisesti suuria eroja.
Kurssin kotisivu´
moodlessa.
Lyhyesti kurssista
Luentoja tutkimuksenteosta. Suoritus hiukan hassulla opintopäiväkirjalla, joka on oikeastaan kokonaisuus artikkelin pohjalta kirjoitettuja ajatelmia ja luennoilla epämääräisesti hahmotellun tutkimuksen arvioimista.
Kirjat
Ei oo.
Analyysi A6
Kuvaus
Luentosarja oli ristiriitainen. Toisaalta luennoija oli pätevä ja hyvin valmistautunut ja asiat tippuivat kuin itsestään. Luentokalvot olivat myös poikkeuksellisen onnistuneita: niissä ei ollut liikaa tekstiä vaan ainoastaan olennainen. Opetusteknisesti kurssi oli siis miellyttävä kokemus. Sisältö, toisaalta, oli suoraan sanottuna aika haipakkaa. Kyseessä kun kuitenkin oli viimeinen kurssi ennen kandia, jolloin tutkimusta pitää oikeasti pystyä jo hiukan tekemään. Koska tätä kurssia pohjustaa kaksi erillistä tutkimuksenteon kurssia (A4 ja A5), joista toisella käydään läpi yleisiä tutkimuksenteon periaatteita ja toisella erilaisia tutkimuksenteon metodeja ja lähtökohtia, olisi toivonut, ettei näihin teemoihin olisi tarvinnut enää palata.
Tutkimuksen tekoa voi ilmeisesti oppia vain tekemällä: Kuuden opintopisteen suorituksena kurssi jossa ei tutkimusta tehty oli helppo. Ei olisi vaatimus eikä mikään teettää opiskelijoilla ryhmässä suppea tutkimus ennen kandia, jotta muotoseikat ja käytännöt olisivat paremmin hallussa. Esimerkiksi neljän hengen ryhmällä pienen ja oivaltavan tutkimuksen tekeminen, toki aikarajat huomioiden, ei vie kurssin opintopistemäärälle varattua tuntimäärää, jos tutkimuksenteon ohjaus on kunnossa ja opiskelijat tietävät vaatimustason. Nyt tätä ei tehty.
Sisältö
Koko sisältö on tässä: tutkimuksen teossa on kolme osa-aluetta, teksti, vastaanotto ja tuotanto. Suomessa ulkomaanuutisia katsotaan ja tehdään aika lailla oman navan ympärillä. Sisältöanalyysissä pitää olla tarkkana ja se on tylsää. Haastatteluihin kannattaa valmistautua jos niitä tekee.
Todelliset esitiedot
Koska A4 ja A5 on käyty, luennoilla pitkästyy helposti, vaikka näkökulma onkin ajoittain hiukan konkreettisempi. Keskittymiskyky on tarpeen, sillä luennot ovat nelituntisia.
Käytännöt
Neljän tunnin luennot kerran viikossa. Luennot pakollisia tai ainakin läsnäolemattomuudesta on neuvoteltava. Suoritus sekametelisoppaoppimispäiväkirjalla.
Työläys
Helppo.
Henkilökunta
Heikki Heikkilä luennoi pätevästi.
Mitä jäi käteen?
Tyhjä olo, puutunut takapuoli ja ehkä ihan pikkuriikkisen konkreettisempi käsitys siitä, mitä tutkimuksenteko oikeasti on.
Oheismateriaali
moodlessa artikkeleita ja havaintomatriiseja.
2 Comments
comments.show.hide-
-
Permalink
-
-
Permalink
Add Comment2008-05-07
Anonymous
Analyysikurssi (Periodi 4/kevät 08) oli tyhjä arpa. Organisaatioviestinnän analyysi oli kuulemma ollut työläs, mutta opettavainen. Tämä puolestaan - no, vähätöinen vötkylä, josta ei jäänyt käteen mitään. Paitsi että Ylen Uutismixin ankkuri oli söpö ja mahdollisesti turkkilaistaustainen.
Olisin todella kaivannut käytännön harjoitusta siitä, mitä tutkimuksen tekeminen todella on. On erikoista, että muutenkin vähäisessä luentotarjonnassa laitoksella on varaa haaskata lähiopetusaikaa tällaisiin turhanpäiväisyyksiin. Sen, että televisiossa on enemmän kotimaan kuin ulkomaanuutisia, olisi voinut saada selville ilman neljän tunnin viikottaisia torkkujaisiakin.
Jos voisin vielä valita, suorittaisin analyysikurssin Juholinin johdolla organisaatioviestinnästä. Sori vaan, Heikki.
2011-05-06
Anonymous
2011 avoimessa kurssi menee yli hilseen. Muutaman luennon ja kirjan perusteella pitäisi tehdä tutkimussuunnitelma ja arvioida sitä. Vaatii valtavasti aikaa rakentaa yksin tyhjän päälle. Kuka tekee tutkimusta omasta päästään keskustelmatta ohjaajien kanssa menetelmistä?